Olen back!

Piiitkästä aikaa moi! Totuuden nimissä blogin lopettaminen on ollut hyvin vahvasti mielessä. Postausaiheita ja kuvia ja villasukkia on kertynyt kesän aikana, mutta niistä bloggaaminen on vaan jäänyt koska blogiahdistus iski.

Nyt sain eilen kuitenkin huiman inspiraation palata blogin pariin, koska kuulin että sitä oltiin kaivattu. Kiitos teille :D

Illalla töiden jälkeen nukkumaanmenoaikana meinasin jo alkaa kirjoittamaan eräistä villasukista, mitkä ovat odottaneet vuoroaan koko kesän. Mutta tänään posti toikin sellaisen erikoislaatuisen yllärin, että tuntuu että se ansaitsee tulla kuulluksi ensin.

Nimittäin sain sielunsiskoltani, hyvältä ystävältäni villasukkalähetyksen. En ole vastaavaa saanut koskaan aiemmin. Erikoista tästä tekee sen, että kyseinen ystäväni ei neulo, siis ei ollenkaan sitten ala-asteen pakkokässän. Eikä ole villasukkien maailmaan perehtynyt muutenkaan muutoin kuin niiden käyttäjänä. 

Hän asuu hyvin, hyvin kaukana (=Kuopiossa) eikä me ennätetä näkemään miltei koskaan, mutta onneksi vielä toistaiseksi posti Kuopion ja Helsingin välillä kulkee (hitaasti eikä kovin varmasti) ja onnistui tämän paketin minulle tuomaan. 

Paketissa oli perinteiset harmaat villasukat. Vähän pienet, erikokoiset, karhean luonnolliset, missä oikeat ja nurjat silmukat hakevat vähän vielä paikkaansa. Harmaat villasukat ovat kyllä kulttimaineensa ansainneet, niihin liittyy aina vähän enemmän lämmintä ajatusta kuin taidonnäytteitä pursuaviin kirjoneulesukkiin. Niihin varmasti onkin helpoin neuloa ne ajatukset mukaan, koska mikään ulkoinen värileikittely ei ole häiritsemässä keskittymistä.   Koskaan en itse ole kyllä harmaita villasukkia tehnyt, minkä tajusin vasta nyt. 

Pieni viesti oli myös paketissa mukana, missä orastava kutojanalku paljasti antavansa sukat juuri minulle koska ystävyys <3. Ja ystävyytemme ylittyy yli pitkän välimatkan. Joo, Kuopio ei ole niiin hirveän kaukana mutta henkisesti se vaan tuntuu siltä. Onneksi ystävyytemme on sellaista, että se ei kärsi vaikkei nähdä montakaan kertaa vuodessa eikä tekstailla kuin harvoin. Tuntuu, että aina sitten kun nähdään, tiedetään tarkalleen kaikki mitä toisillemme on tapahtunut sinä aikana ja mitä aiotaan sanoa seuraavaksi. Joka kerta kun eroamme taas, jää mieleeni haikeus ja surumielisyys onnellisella tavalla (?). Ja vaikka emme ole edes tunteneet montaa vuotta, olemme hyvin samalla aallonpituudella. 

Usein kuulen ihmettelyä miksi antaa minulle lahjaksi villasukkia, koska neulon niitä jatkuvasti itsekin. Mutta kuka arvostaisi villasukkalahjaa enemmän kuin neuloja itse? Tämä oli kyllä paras piristys tähän syksyyn. Kiitos kovasti Anni. :)