Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lankahimo


Mikään ei herätä innostusta ja lämmitä mieltä niin paljon kuin lankaihanuudet kaupoissa. Niitä voisi hypistellä tuntitolkulla. Vierailin pari viikkoa sitten Snurressa hankkiakseni juuri nämä kuvien langat. Kaupassaoloni aikana sain ensin puhelun, ja kaksi tuntia myöhemmin sama soittaja soitti uudelleen ihmetellen kovaan ääneen vieläkö olen siellä lankakaupassa. Katsokaa nyt tätä väripaljoutta! Onko ihmekään, että lauantai-iltapäivä siellä sujui rattoisasti.


Opiskelu-  ja työkiireiden vuoksi en ole pahemmin missään kaupoissa käynyt joululahjarundien jälkeen, enkä edes osannut oikein ostaa mitään synttärilahjaa ystävälleni kun en tiedä kauppojen tarjonnasta. Tiedän vain lankakauppojen tarjonnasta ja niissä onkin tullut vietettyä aikaa. Myös kaikki ylimääräiset rahat näyttävät virtaavan lankoihin. Huolestuttavaa, ehkä.

Hedgehog Fibers Sock sävyissä (vasemmalta oikealle): graphite, whisper, pine, naive; 90% superwash merino, 10%nylon
Oikealla Louhittaren luolan Tuulen Tytär sävyssä roosa, 100% merinovilla
Kaikki 400m/100g
No, nämä kauniit käsinvärjätyt langat kotiutuivat mukaani Snurresta. Tarvitsin nimenomaan viittä eri väriä ja halusin ehdottomasti päästä kokeilemaan Hedgehog Fibers sock -lankaa. Se on niin ihanan pehmeää! Todellista lankojen luksusta. Myös hinta kertoo kaiken oleellisen, miltei 30€ sai maksaa yhdestä vyyhdistä. Yksi palkka näihin menikin, mutta onneksi hyvään tarkoitukseen. Ei, ne eivät ainoastaan ole tarkoitettu omaan hypistelyyn ja ihailuun vaan niistä muodostuu kevään aikana huivi, joka taas tulee olemaan ylioppilaslahja. 150€:n ylioppilaslahjahuivi on varmasti ainakin ainutlaatuinen lahja jos ei muuta. Sanoinko jo, että lanka on ihan älyttömän pehmeää, mutta ei lainkaan kutittavaa? Silti pääosin villaa. Täydellistä.

Nämä herkut valitettavasti eivät ole kaikki omaisuuttani. Snurressa otettu kuva. 
Snurressa ei ollut valitettavasti saatavilla haluamaani väriä Teacup, joten päädyin sen sijaan lähes vastaavaan sävyyn Pine. Uskon, että lopputulos on silti yhtä kiva. Neljän Hedgehog fibers- lankavyyhdin lisäksi ostin sävyn vuoksi yhden Louhittaren luolan Tuulentytär -vyyhdin, joka on vastaavaa lankaa (100g = 400m). Snurressa on siitä mukava asioida, että siellä vyyhdit saa kerittyä kerintälaitteella(?) mikä säästää omia ja läheisteni hermoja kotona. Yhdessä vyyhdissä oli jonkinsortin sotku, minkä takia leikkasin saksilla langan poikki ja tein kaksi kerää.


Nyt kun saisin nuo ufot ja yhden tilaustyön alta pois, voisin alkaa puuhastella tämän huivin parissa. Ohje ei ole tosiaan mikään helppo ja siinä on paljon uutta tekniikkaa, joten aikaa tämä valittevasti vie ja kiire tulee, koska luonnollisesti tämän pitää valmistua 4.6. mennessä.

Hyvää maaliskuuta!

perjantai 15. tammikuuta 2016

Tunnustus

Hello, my name is Taru and I'm a yarnaholic.


Joo. Nämä eivät valitettavasti ole koko lankavarastoni, vaan ainoastaan tammikuun aikana ostetut langat. Mutta kun alennusmyynnit!


Osa on ihan vaan sukkalankoja varastoon muhimaan....


Ja osalla on jo jokin hauras suunnitelma taustalla, mutta kalenterissa ei ole aikaa niiden toteutukseen. Alla olevasta Lehdosta voisi tulla eräs neuletakki...


Virkkauslankoja koska... ne ovat aina kalliita ja nyt halpoja. Ja koska pääsiäisliina?! Ja virkattu toppi jota suunnittelin 2 vuotta sitten. 


Kierrätetystä denimistä tehtyä Paris-lankaa, josta tulee eräs paita jos Drops julkaisee siihen ohjeen. Malli näkyi kevät /kesä 2016-malliston kuvissa, mutta tietoa ohjeen julkaisusta ei ole. :D Toivossa hyvä elää. 


Äitin ensi vuoden joululahja! Hrrrr tekisi mieli jo aloittaa tämän tekeminen. Siitä tulee ihana. Siihen on jo ohjekin olemassa!


Ihan random kasa alpakkalankaa. Vaalea lila oli nimeltään jäänsininen, joten pieni pettymys. Lilaa mulla olisikin jo ollut varastossa, mutta netistä kun tilaa niin näin voi käydä. 


On noilla onneksi jo kohde!  Jos Drops julkaisee alla olevaan takkiin ohjeen :))) Ja jos siihen edes käytetään näitä keriä, -vai tuleeko markkinoille liukuvärjättyä alpakkaa? Tuskin tuota lilaa ainakaan kuuluu tossa käyttää...


Ja vielä lisää virkkauslankoja! 
Jotta saan kesäksi ihanan herkkukassin, jonka kuva löytyy alta. 



On se vaan niin herrrkku! 
Ei tarvitse ihmetellä, miksi posti toi tämän kortin?



sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lankamania


Moi! Kuten kuvista näkyy,  dropsin lanka-alet on huomioitu myös meillä. Kilokaupalla kasvatettu varastoja talven varalle :D. Langan määrä tässä opiskelija-asunnossa kasvaa uhmaavan eksponentiaalisesti, mikä on tietenkin jokaneulojan unelma.  Siskoni mielestä lankaa löytyy nurkistani jo enemmän kuin lankakaupoista :D Onneksi jotain joskus noista valmistuukin, mutta kuitenkin lopputuloksena enemmän tuota lankaa näyttää kerääntyvän varastoihini kuin valmiita neuleita.  Mutta kun joka merkin jokaista lankaa pitää olla kaikissa väreissä ja sävyissä ja PALJON!! ;)