sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Alpakkasukat



Viime postauksessa jo mainitsinkin sukista, mitkä ovat odottaneet päästä blogiin. Tein ne jo kesäkuussa, mutta koska ne olivat siskoni synttärilahja en voinut julkaista niitä heti. Malli on Niina Laitisen sukkakalenterin December Socks, joiden ohjeen voi ostaa itselleen Ravelrystä tai Niinalta suoraan.
Lankana käytin aivan ihanaa Sandnessgarnin alpakka-sukkalankaa, mitä voin vain suositella!  Lanka on pehmeintä sukkalankaa mitä olen ikinä tavannut ja niin miellyttävää. Ainoa langan vika on se, että Suomessa ainakaan siitä ei ole kovin montaa väriä saatavilla, mutta onneksi muutama kaunis sävy on. Helsingissä lankaa saa ainakin FiinaNeuleesta Kampista, josta hain omani. Netistä tilasin kesällä pari kerää kyseistä lankaa myös kanervan värisenä, mutta ihan heti en ole siitä mitään tekemässä.





Huomautettakoon, että näihin 38/39 kokoisiin sukkiin ei ihan riittänyt 2 kerää, vaan jouduin vielä hakemaan kolmannen josta jäikin sitten 98 % yli. Eipä ihme, että langoilla on tapana hautautua asuntooni... 50g kerä oli 6 €, yhden parin hinnaksi muodostui siis noin 15 € mikä ei nyt ole järin paha hinta näin ihanista sukista. Lanka on koostumukseltaan 70 % alpakkaa ja 30 % nylonia.

Olin jo vahvasti päättänyt tänä syksynä että nyt alkaa lankojen tuhoaminen kunnolla, mutta jälleen kerran ostin 4 kerää tänäkin viikonloppuna. Ja tilasinpa muuten toiset neljä! Semmosta se on...varastot kasvaa nopeammin kuin ehdin niitä kuluttamaan.


Malli oli suhteellisen helppo neuloa, mutta koska en ikinä neulonut yhteen menoon kovinkaan kauaa, jouduin aina opettelemaan kaaviota uudelleen ja uudelleen. Purkuhommiakin tuli aina välillä, kun aloin ottamaan neulomisen kanssa vähän liian rennosti. Parasta tässä mallissa on, että ilman apupuikkoa saa aikaan näinkin hienoa kuviota. Sekä se, että ohje oli samantien neulottavissa tuolla alpakkalangalla ilman mitään tiheysmittauksia.


Koska olen The Jouluihminen ja mietin joululahjoja juhannuksesta, tein jo selontekoa kaikista neulottavista lahjoista mitkä pitää tänä syksynä saada aikaan. Ihan muutamista sukkapareista ei ole kyse, vaan neuleita on parikymmentä, joista muutama on neuletakki tai joku muu isompi homma. APUA! Tänä viikonloppuna olen ahkerasti neulonut eräitä syksyn värisiä polvisukkia alta pois. Tässä kohtaa on aina vahva usko, että selviän projektista, mutta 3 kuukautta on kieltämättä aika lyhyt aika, kun tekee koulun lisäksi kolmea eri työtä ja yhtäkään vapaapäivää ei ole tiedossa yli kuukauteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti