lauantai 21. kesäkuuta 2014

KyJy 2014 #1

Osallistuin nyt tänä kesänä ensimmäistä kertaa KyJyyn. Projektin tarkoituksena on neuloa (suunnilleen) ennalta määritetyt 20 työtä ajalla 20.6.- 24.12.2014 eli juhannusyön ja jouluyön välisenä aikana. KyJy alkoi muutama päivä sitten ja sain jo ensimmäisen työn, virkatun maton, valmiiksi tänäaamuna. Lankana käytin harmaata Novita Tuubia ja menekkiä oli yhteensä 3 kerää eli 1500g. Mattoa oli kyllä kiva virkata, kun se valmistui niin nopeasti eikä vaatinut suurta keskittymistä. KyJy-töiden työlista löytyy täältä.

Päiväkodissa tulostuspaperista tehty lumihiutale




Toinen työ, mikä tuli jo alkukesällä valmiiksi oli tämä pikkusiskolleni tekemä neuletoppi Kaste-langasta. Ohje oli Novita Kesä 2013 lehdestä. Toppi ei kuitenkaan kuulunut KyJy töihin. Tällä hetkellä puikoilla on jälleen pikkusiskolleni eräs neuletyö jonka laitan tänne sitten kun se on valmistunut. Pitää saada se nopeasti valmiiksi että pääsee enemmän kiinni itse KyJy töihin.







4 kommenttia:

  1. Kauniin maton teit huippunopeasti!. Siskon toppi on myös oikein kivan näköinen:).
    Tsemppiä KyJyyn;).

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti samaa mieltä Tikuttimen kanssa. Ja taas lisääntyy oma pakko-joskus-toteuttaa lista, kun täällä käy kattelemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, lista kasvaa sitä mukaa kun muiden blogeja selailee. Onneksi vanhemmat ideat unohtuu sitä mukaa kun löytää uusia niin ei tule toteuttamisentuskaa!

      Poista