tiistai 9. helmikuuta 2016

Räsymattosukat



Moi! Taas vierähti reilu pari viikkoa viimeisen bloggauksen jälkeen. Sain viime viikolla yhtäkkiä suurenmoisen inspiksen tehdä yhtä paitaa ja haluankin nyt saada sen mahdollisimman pian valmiiksi. Etusormi on jo katkeamispisteessä intensiivisen neulonnan vuoksi. Mutta ainakin on kerrankin kevät/kesäneule tehty ennen sesonkia! Yleensähän aloitan kesäneuleet elokuun lopussa... ja ne ufoutuu.... No katsotaaan nyt mitä tästä tulee.

Mutta tässä vaiheessa olisi edelleen viime jouluksi tehtyjä sukkia bloggaamatta. Miten vielä kaksi päivää sitten muistelin joulua kaiholla ja unelmoin jo seuraavasta, ja nyt tänään pelkkä sana joulu alkaa inhottaa.

Onneksi kovin jouluisista sukista ei ole kyse. Yleisesti sekamelskasukkia on alettu kutsua räsymattosukiksi, alunperin nimellä kai tarkoitettiin vain oikeasti jämistä tehtyjä sukkia, mutta minä yhdistin lankavarastoni uutta ja vanhaa antia. Sähisevää, 6-vuotiaan pojan avaruushuoneeseen sopivaa turkoosi-violettia Nalle Taikaa oli edelleen varastoissa ja siitä piti päästä eroon. Yhdistin sitä kahteen muuhun Nalleen, ja lopputuloksessa ruma lanka on hukutettu muuhun värikirjoon.

Nämä olivat äitini joululahjasukat vol 2. Koko sukat tehty joustimella, jotta ne olisivat mahdollisimman istuvat jalkaan. Mukavat perussukat arkikäyttöön. Olen muuten aivan ihastunut tuohon Nalle Taika moniväriseen, onneksi sitä ei poistettu lankakartoista vielä. En kyllä voi kyseistä lankaa hamstrata varastoon, koska varastot on niin täynnä että äitini ehdotti minua jo vuokraamaan varastotilaa lankoja varten (!), mutta ainakin se rauhoittaa mieltä, että tietää niiden olevan saatavilla. :)))


Nalle perussukat, koko 39
Puikot 3,00
Lanka: Nalle Taika violetti-turkoosi-vihreä, Nalle Taika monivärinen, Nalle Kukkaketo Krassi





1 kommentti:

  1. Todella kivat värikkäät sukat! Minulla on tuota moniväristä Nallea peräti 10 kerää jemmassa odottamassa sitä päivää, kun tarve iskee päälle;)

    VastaaPoista